Kalaa yrttitahnalla ja lämmin kesäsalaatti

Kalaruoat

Kala kypsyy meheväksi maukkaan yrttitahnan alla. Seuraksi sopii lämmin kesäinen salaatti.

Kalaa yrttitahnalla ja lämmin kesäsalaatti
Kuva: Timo Viljakainen

Kalaa yrttitahnalla ja lämmin kesäsalaatti


600 g kalaa fileenä, esim. kotimaista kirjolohta, kuhaa, siikaa tai haukea.
suolaa
1 annos yrttitahnaa

Tee kalaan ohuet viillot. Ripottele päälle hieman suolaa. Anna maustua hetki ja valmista sillä välin yrttitahna.

Hiero yrttitahnaa kalan pintaan.

Grillaa tai paista 200 asteessa kalan koosta riippuen n. 10–20 minuuttia.


Yrttitahna

0,5 dl auringonkukansiemeniä
2 ruukkua yrttejä, esim. basilika, persilja, tilli tai minttu
0,5 sitruunan mehu
n. 0,5 dl rypsiöljyä
50 g kovaa, maukasta juustoa, esim. mustaleima emmental tai parmesaani
mustapippuria
(suolaa)

Paahda auringonkukansiemeniä hetki pannulla

Laita siemenet, yrtit, sitruunan mehu ja öljy tehosekoittimeen. Sekoita. Tahna saa jäädä hieman karkeaksi.

Lisää lopuksi juusto ja mausteet. Sekoita

Yrttitahna sopii myös pastan kastikkeeksi tai leivän levitteeksi. Voit käyttää yrttien sijaan myös villiyrttejä, esim. nokkosta tai vuohenputkea. Tahna säilyy jääkaapissa hyvänä muutaman päivän.

    Lämmin kesäsalaatti

    8 kpl uutta perunaa
    1 pienehkö kukkakaali
    2 porkkanaa
    1 l herneenpalkoja
    pieni nippu (6–8 kpl) retiisejä
    1 rkl rypsiöljyä
    1–2 rkl voita
    pippuria
    (tuoreita yrttejä)

    Pese ja keitä perunat miltei kypsäksi. Puolita perunat.

    Paloittele kukkakaali nupuiksi ja porkkanat haarukkapaloiksi. Silvo herneenpalot. Puolita retiisit.

    Kypsennä kukkakaali ja porkkana öljyssä pannulla. Jos vihannekset uhkaavat palaa, lisää hieman vettä pannulle.

    Lisää aivan kypsennyksen loppuvaiheessa retiisit, herneet ja perunat

    Lisää mausteeksi hieman voita, pippuria ja halutessasi tuoreita yrttejä.

    Suosi kaloja, joiden kalastus ja tuotanto ovat kestäviä. Älä haksahda halpaan hintaan kalatiskillä. Esimerkiksi suomalainen kirjolohi ja järvikalat ovat hyvä valinta. Kotimaisen kirjolohen ympäristövaikutuksia on jo vuosia pyritty pienentämään, ja se kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin muualla Euroopassa tuotettu lohi. WWF:n kalaopas auttaa valitsemaan vastuullisesti.