Varsinais-Suomen saaristolaisleipä

Saaristolaisleipään ihastuu nopeasti

Varsinais-Suomen saaristolaisleipä
Kuva: Eila Knuutila

Saaristolaisleipä

3 leipää

1 l piimää
100 g hiivaa (2 pakettia)
1 rkl suolaa
2,5–3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoja
3 dl kauraleseitä
n. 9 dl vehnäjauhoja
Siirappivesi:
1/3 siirappia
2/3 vettä

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola ja siirappi ja sekoita.
Lisää maltaat, ruisjauhot ja kauraleseet. Sekoita tasaiseksi.
Lisää vehnäjauhot vähitellen taikinaan. Taikinaa ei tarvitse alustaa käsin, ja se saa jäädä löysäksi.
Kaada taikina kolmeen uunivuokaan ja anna kohota liinan alla tunnista kahteen tuntiin.
Paista leivät uunin alatasolla 175 asteessa noin 2 tuntia. Paistamisen loppuvaiheessa leivät voidellaan siirappi-vesiseoksella.

    Vinkki! Maistuvan muunnoksen saa käyttämällä piimän sijaan 4 dl puolukkasurvosta ja 6 dl vettä tai omenamehua.

    Saaristolaisleipään ihastuu nopeasti

    Yksi Varsinais-Suomen monipuolisen ruokakulttuurin tunnusmerkeistä on makea saaristolaisleipä. Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten kotitalous- ja yritysneuvoja Elina Ovaskainen kertoo, että saaristolaisleipä oli helppo valinta maakuntaherkkua miettiessä.
    - Vaikuttaisi siltä, että saaristolaisleipä on kokenut uuden tulemisen. Sitä löytyy kaupasta kuin kaupasta monen leipojan valmistamana, sanoo Elina.

    Saaristolaisleipä on monipuolinen arkileipä. Se säilyy pitkään ja maistuu sekä ruuan kanssa että kahvi- tai teeleipänä. Saaristossa pitkä säilyvyys ja monipuolisuus ovatkin olleet tärkeät ominaisuudet, kun kauppaan ei ole päästy usein.

    Perinteisellä tavalla saaristolaisleivän valmistukseen varattiin kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä valmistettiin hapantaikina, toisena lisättiin mukaan imellettyä taikinaa ja oluenpanosta käymisbakteereja sisältävää sakkaa. Vielä paistamisen jälkeenkin leipä pidettiin yön yli uunissa imeltymässä.

    Nykyisin saaristolaisleivän leipomiseen tarvittava aika voidaan laskea tunneissa. Leivän teko onnistuu kokemattomaltakin leipurilta, koska valmistus on äärimmäisen helppoa.
    - Ei tarvitse vaivata ja liata käsiä, kehuu Elina.

    Leipää saa helposti muunneltua vaihtamalla esimerkiksi piimän mehuun ja puolukkasurvokseen. Leivän voi myös maustaa vaikka kuminalla.

    Varsinais-Suomessa paikallista saaristolaisleipää löytää pienestäkin lähikaupasta, mutta saaristolaisleivän tyyppistä makeaa leipää saa nykyisin suurimmista ruokakaupoista muualtakin Suomesta.

    Elina itse on kotoisin Pohjois-Karjalasta eikä ole tottunut saaristolaisleipään pienestä pitäen. Hän kuitenkin kertoo ihastuneensa nopeasti leivän omaleimaiseen makuun. Leipää ei perinteisesti ole syöty juuston, ei makkaran, eikä varsinkaan hillon kera, mutta Elina suosittelee kuitenkin kokeilemaan leipää yhdessä brie-juuston ja marjahillon kanssa.

    Tiesitkö? Saaristolaisleivän epäillään saaneen vaikutteita saksalaisesta tummasta leivästä eli pumpernickelistä, jota hansakauppiaat toivat Suomeen 1600-luvulla.