INSPECT – Jättipalsamit pois!

ProAgria Etelä-Pohjanmaa

INSPECT-hankkeessa pyritään tehokkaaseen torjuntatyöhön Suomen osalta yhden vieraskasvilajin, jättipalsamin, kitkemiseksi Kurikan ja Kauhajoen alueilla Etelä-Pohjanmaalla.

Img 6704
Interreg Botnia Atlantica logo suomi

Vieraslajikasvit ovat kasveja, jotka ihmisen avulla ovat joko tarkoituksella tai tahattomasti levinneet sellaisille alueille, joille ne eivät olisi voineet levitä luonnollisesti. Haitalliset vieraskasvilajit menestyvät lisääntymällä ja leviämällä tehokkaasti syrjäyttäen alueella luonnonvaraisesti esiintyvät lajit. Ne aiheuttavat haittaa luonnolle, terveydelle ja taloudelle, ja vaikutukset kasvavat ilmastonmuutoksen myötä.

Hankkeen tavoitteena on saavuttaa kestäviä tuloksia järjestelmällisten, suunniteltujen ja kattavien torjuntakeinojen avulla. Torjunta yksittäisellä alueella ei riitä, koska lajit leviävät nopeasti alueelle takaisin. Siksi torjunnan koordinoiminen, helpottaminen ja tehostaminen ovat tärkeitä toimenpiteitä. Torjunnan suunnittelu yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa ja eri alueilla pohjustaa myös laajempaa yhteistyötä tulevaisuudessa.

Hankkeen lopputuloksena syntyy vieraskasvilajien torjuntamenetelmä, lajikohtainen toimintasuunnitelma ja alueelliset rajat ylittävä yhteistyömalli. Hanketta rahoittaa Interreg Botnia-Atlantica -ohjelma ja mukana on yhteistyökumppaneita Suomesta ja Ruotsista.

MATERIAALIT:

- Infovihkonen jättipalsamin torjuntatyöstä (pdf)