Villiruoka valuutaksi -hanke käynnistyy

Villiruoka valuutaksi -hanke käynnistyy
SIENISTÄ, VILLIYRTEISTÄ JA -VIHANNEKSISTA LISÄTIENESTIÄ YRITTÄJILLE JA KERÄÄJILLE

 

Villiruokatrendi on täällä. Suupohjassa tartutaan aiheeseen nyt Villiruoka valuutaksi hankkeella. Villiruokaa ovat mm. marjat, sienet, villivihannekset ja -yrtit.
Villiruoka valuutaksi -hankkeessa innostetaan suupohjalaisia yrittäjiä ja kerääjiä hankkimaan tuloja sienten, villivihannesten ja -yrttien käytön kautta. Kerääjiä opetetaan keräämään laadukasta ruoka-ainesta ja myymään sitä eteenpäin. Hankkeen aikana järjestetään kerääjäkoulutuksia myös suunnattuina nuorille ja maahanmuuttajille. Yrittäjiä puolestaan innostetaan villiruoan käyttöön liiketoiminnassa ja ansaitsemaan lisätuloja sen kautta. Esimerkiksi Euroopassa Geopark-alueilla syödään ns. geofoodia, joka tarkoittaa Geopark-alueen villiruoasta tehtyjä annoksia.

Leader-hanketta hallinnoi E-P maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä-Pohjanmaa ja se kestää vuoden 2018 loppuun saakka. Kerääjäkoulutuksista vastaa ruoka- ja kotitalouseritysasiantuntija Asta Asunmaa ja yrittäjäosiosta toiminnanjohtaja Terhi Jaskari.

Hankkeen toimet aloitetaan kerääjäkoulutuksilla, joista ensimmäinen sienikerääjäkoulutus järjestetään Ruokamessujen oheistapahtumana. Koulutuksissa käsitellään yleisimpiä kauppasieniä. Elinvoimaa kotimaasta -sieniretki on su 3.9. klo 16.00 ja lähtee Logistian pihamaalta Kauhajoelta.

 

Jaa