Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen varsinaisessa kokouksessa tehtiin henkilövalintoja

Ritva Mäkiniemi (oik.) päätti hallituskautensa, ja tilalle valittiin Pirjo Luotola.

Kaisu Merilä jatkaa Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin varsinaisessa kokouksessa Pirjo Luotola. Lisäksi kokouksessa päätettiin ensi vuoden toiminnasta ja jaettiin tunnustuspalkinto Keski-Pohjanmaan piirikeskukselle.

Kaisu Merilä jatkaa puheenjohtajana, Pirjo Luotola hallitukseen

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen varsinainen kokous järjestettiin Helsingissä 26.11.2014.

Matkailuyrittäjä Kaisu Merilä Oulusta valittiin uudelle kolmivuotiskaudelle Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi. Maa- ja metsätalousyrittäjä Pirjo Luotola Keski-Suomesta valittiin äänestyksessä hallituksen uudeksi jäseneksi vuosiksi 2015–2017.

Hallituksessa jatkavat jäseninä maatalousyrittäjä Riitta Ryhänen Pohjois-Savosta, kansanedustaja Mirja Vehkaperä Oulusta, maatalousyrittäjä Rauni Miettinen Hämeestä sekä yrittäjä Maija Willman Satakunnasta sekä toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt.

Kokous hyväksyi myös vuoden 2015 toimintasuunnitelman, joka jatkaa kaksivuotista Metsästä voimaa -teemaa.

Keski-Pohjanmaan piirikeskus sai tunnustusta työstään

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen hallitus jakoi tänä vuonna valtakunnallisen tunnustuspalkinnon huomionosoituksena Keski-Pohjanmaan piirikeskukselle. Maa- ja kotitalousnaiset toimivat 11 piirikeskuksessa.

Palkinnon perustelujen mukaan Keski-Pohjanmaan piirikeskus on kehittänyt uudenlaista ja kiinnostavaa toimintaa sekä viestinyt monipuolisesti maa- ja kotitalousnaisten toiminnasta. Lisäksi piirikeskuksen kaksi toimihenkilöä ovat olleet erittäin aktiivisia neuvonta- ja järjestötyössä.

Jaa