Etelä-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisten palkinnot 2021

Vuosikokouksessa palkittiin

Etelä-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaiset palkitsivat ansioituneita toimijoita vuosikokouksessaan 28.10.2021. Palkinnot ojensi johtokunnan puheenjohtaja Mervi Mäki-Neste ja toiminnanjohtaja Kirsi Varila.

 

Vuoden 2021 Maa- ja kotitalousnainen

Vuoden 2021 Maa- ja kotitalousnaiseksi valittiin Maija Ala-Lipasti Seinäjoen Maa- ja kotitalousnaisista. Vuoden maa- ja kotitalousnainen edistää alueellaan Maa- ja kotitalousnaisten toimintaa, toimii itse alueellaan aktiivisesti ja innostaa muita toimintaan mukaan. Maija liittyi jäseneksi Seinäjoen maa- ja kotitalousnaisiin 2009, hallituksessa ja sihteerinä hän on toiminut 2013 lähtien. Maija on erittäin tarkka sihteeri, jäsenrekisteri ja kaikki paperit aina ajan tasalla. Hän huomioi toiset, huolehtii kaikille tiedot tapahtumista, hoitaa merkkipäivämuistamiset ja on aina mukana toiminnassa. Maija on ahkera ja aktiivinen kaikessa toiminnassa sekä mukana talkoissa.

 

Vuoden maisemateko 2021

Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisen vuoden maisemateko 2021-kilpailun teemana oli "Pieniä suuria tekoja luonnon hyväksi”.

Vuoden maisemateon voittajaksi Etelä-Pohjanmaalla valittiin Timo Rintala, ympäristörenki, Alavuden kaupunki.

Palkintoa olivat noutamassa ympäristörenki Timo Rintala, kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki ja maankäyttöjohtaja Kimmo Toivola. Voittaja kilpailee tämän jälkeen valtakunnallisesta Vuoden maisemateko -tittelistä, joka julkistetaan 25.11.2021 Helsingissä.

Teko erottui edukseen monella eri tavalla ja toimii esimerkkinä muille aktiivisesta ja pitkäjänteisestä työstä luonnon hyväksi. Toimenpiteet kohdistuivat Alavuden kaupungille merkittävälle alueelle. Maisematekoa on toteutettu laajojen yhteistyökuvioiden ja monien erilaisten sidosryhmien kanssa. Erityisesti maiseman monipuolinen kehittäminen, kerroksellisuus sekä ajassa että maisemassa ovat merkittäviä. Alueella on lisäksi käytetty monipuolisesti vesirakentamisen eri keinoja sekä myös perinteisiä kulttuuriympäristön hoitomenetelmiä kuten laiduntamista. Voittajaksi valintaa tuki myös pitkäjänteinen työ asioiden edistämiseksi sekä jatkosuunnitelmat tekojen edelleen toteuttamiseksi uusien hankkeiden myötä.

Muut kilpailuehdokkaat olivat:

  • Koskuen kyläyhdistys ry, Koskutjärven Hebrominrannan uimarannan ympäristön kunnostus.
  • Hanhikosken maa- ja kotitalousnaiset, Lepokallion lenkin luontopolun perustaminen ja ylläpitäminen.
  • Laihian Maaseutunaiset ry monivuotisen kukkapellon perustaminen Laihian keskustaan 3-tien varteen.

 

Jaa